Marttila jätti kirjallisen kysymyksen lastensuojelun avohuollon tukitoimien siirtämisestä – ”Lapsen suojelua ei saa heikentää säästösyistä”
Kansanedustaja Helena Marttila on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen hallituksen aikeista siirtää lastensuojelun avohuollon tukitoimia ja jälkihuoltoa sosiaalihuoltolain piiriin. Kysymys liittyy sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän tuoreeseen raporttiin sosiaalihuollon palvelu-uudistuksesta, jota ohjaa hallituksen asettama 100 miljoonan euron vuotuinen säästötavoite. Marttilan mukaan esitetty uudistus uhkaa kaventaa lastensuojelun ydintehtävää ja heikentää lapsen oikeutta erityiseen suojeluun.
– Lastensuojelu on yhteiskunnan viimesijainen turvaverkko silloin, kun muu tuki ei ole riittänyt. Avohuollon tukitoimien ja jälkihuollon siirtäminen pois lastensuojelusta ei ole tekninen rajapintamuutos, vaan perustavanlaatuinen muutos lastensuojelun logiikkaan. Lastensuojelua ei saa typistää palveluksi, joka aktivoituu vasta silloin, kun sijoitus on jo edessä, Marttila sanoo.
STM:n raportissa korostetaan asiakasprosessien keventämistä ja säästöjen saavuttamista, mutta samalla myönnetään, ettei säästötavoitteeseen välttämättä päästä ilman palvelutason tai asiakkaiden oikeuksien heikentämistä. Marttilan mukaan tämä yhtälö on lasten näkökulmasta vaarallinen.
– Jos tukea siirretään pois lastensuojelusta ilman, että sosiaalihuollon palveluja samalla vahvistetaan riittävällä rahoituksella ja henkilöstöllä, seurauksena voi olla viiveitä, katkenneita palveluketjuja ja lasten putoamista tuen väliin. Lapsen suojelua ei tule alistaa taloudellisille tavoitteille.
Kirjallisessa kysymyksessään Marttila kysyy, aikooko hallitus siirtää avohuollon tukitoimet ja jälkihuollon sosiaalihuoltolakiin, miten lapsen oikeus erityiseen suojeluun turvataan tällaisessa muutoksessa sekä tehdäänkö uudistuksesta erillinen lapsivaikutusten arviointi ennen päätöksentekoa.
– Lastensuojelun ydintehtävää ei saa murentaa rakenteellisilla ratkaisuilla, jotka siirtävät vastuuta ilman todellisia edellytyksiä ja resursseja. Lasten palveluja heikentävät säästöt eivät ole neutraaleja hallinnollisia ratkaisuja, vaan tarkoittavat käytännössä viiveitä, katkoja, väliinputoamisia ja lapsen näkymättömäksi jäämistä. Vaarana on, että lastensuojelusta tulee entistä myöhäisempi palvelu – ei edes viimesijainen turva, vaan viimeinen pysäkki, kun vahinko on jo tapahtunut.
